keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Viidenkymmenen prosentin diktatuuria?



Kerronpa opettavaisen tarinan:

Kaksi ihmistä käveli kadulla keskustelemassa, millä tavoin he voivat kaikissa asioissa päästä keskinäiseen konsensukseen. Toinen kavereista ilmoitti olevansa normaali ihminen, ja siksi kaikki asiat pitää hoitaa kuten hänelle sopii, koska asiat pitää hoitaa normaalilla tavalla, koska normaali on normaalia.

Kuulostaako reilulta asetelmalta? Kuulostaako mahdolliselta asetelmalta?

Minusta ei kuulosta reilulta ja samaan aikaan tuo on tilanne, jossa elämme koko ajan.

Aloin tänään miettiä ensin tasapäistämistä, sitten koulujen muinaisia tasoryhmiä, sitten yleisiä normaaliuden määritelmiä ja sitten minua alkoikin jo hieman filosofisella tasolla jurppia. Tämän seurauksena ajauduin tutustumaan teorioihin ihmiskunnan älykkyysosamäärästä ja sen jakautumisesta ja sitä kautta matemaattiseen teoriaan normaalijakaumasta, joka Gaussin käyränäkin tunnetaan. Lopputuloksena minua jurppi filosofisella tasolla vielä enemmän ja päädyin rikkomaan pitkän blogihiljaisuuteni.

Älykkyysosamääräteorian mukaan nimittäin älyllisesti normaaleja ihmisiä on maailman kokonaisväestöstä tasan puolet. On totta, että normaalijakauman kaksi väestöllisesti suurinta blokkia ovat käyrän kaksi keskimmäistä blokkia, joka helposti johtaa ajatukseen, että niihin kuuluva väestö edustaa normaalia, koska heitä on eniten. Näin ei kuitenkaan ole. Kahden suurimman blokin ulkopuolisten blokkien (niitä on siinä käyrässä, jota minä katselin 4 kpl.) yhteenlaskettu väestöluku on sama kuin kahdessa keskimmäisessä.

Miksi siis 50 % väestöstä saa määritellä itsensä normaaliksi ja miksi tasapäistäminen tehdään puolikkaan väestön ehdoilla? Tätä en vaan pysty käsittämään.

Koska tarkoitukseni on nytkin provosoida, pilkon edelliset kysymykset konkreettisempaan ja mahdollisesti ärsyttävämpään muotoon.

Miksi 50% saa peruskoulujärjestelmän tasapäistämisteorian mukaan itselleen täsmäsuunnatun normaalin ihmisen opetuksen kun samaan aikaan toinen 50% joutuu kärvistelemään sen faktan kanssa, että puolet heistä saa opetusta, joka on ylimitoitettu heidän henkiselle kapasiteetilleen ja toinen puoli heistä kärsii opetuksesta, joka on heidän henkiseen kapasiteettiinsa nähden alimitoitettua.

Miksi normijakauman puolivälin alapuolella oleviin blokkeihin kuuluvan ihmisen pitää koko elämänsä kärsiä siitä, että hän on ”tyhmä, joka ei pysy mukana.” Miksi yläpuoliskoon kuuluvan pitää kärsiä siitä, että hän on ”hikari, joka luulee olevansa parempi kuin muut.”

Miksi tasoryhmiä ei voida palauttaa jolloin huomattavasti isompi osa koko väkimäärästä saisi omalle kapasiteetilleen optimoitua opetusta? Eikö tämä palvelisi paremmin kaikkia? Väitän että nykyinen järjestelmä ei palvele parhaalla mahdollisella tavalla edes niitä, joita se on optimoitu palvelemaan.

Toivon, että satunnainen lukija laajentaa kysymykseni käsittelemään montaa muutakin elämän osa-aluetta, kuin pelkkää peruskouluopetusta, vaikka käytänkin sitä esimerkkinä, enkä muita esimerkkejä aio esille ottaa, pääasiallisesti siksi, että olen luvannut itselleni lopettaa yliraskaiden kilometriavautumisten kirjoittamisen.

Minun näkökulmani nimittäin on sellainen, että tämä puolikkaan väestön diktaturismi – jos provosoitu ilmaus on sallittu – pätee suureen osaan elämämme osa-alueista.

Olen toki tietoinen tasojärjestelmien ongelmista, ainakin siitä, miten tasojärjestelmästä tulee liian helposti statuksen mittari (oman tai vaikkapa vanhempien), jolloin henkilö pyrkii tai hänet pyritään statuksen vuoksi laittamaan ryhmään, joka on hänen kapasiteetilleen väärä?

Uutiskatko: synnynnäinen henkinen kapasiteetti ei muutu, vaikka pääsisi toisen kapasiteetin ryhmään. Ainoa mitä sillä saa aikaa, on pahimmillaan tilanne, jota voi kansankielisesti kuvata vain sanoin muanpiällinen helevetti.

Miksi tasojärjestemällä pitää olla mitään tekemistä statuksen kanssa? Miksi sillä on edes koskaan ollut? Onko kyse taas ja jälleen kerran inhimillisestä kateudesta ja ahneudesta, jonka seurauksena väkeä saa kyllä olla minun alapuolellani vaikka kuinka paljon, mutta yläpuolellani ei lainkaan.

Miksi normaaliuden vaatimuksen edessä pakotamme tasapäistävillä järjestelmillä puolet väestöstä epänormaaleiksi?

Loppupeleissä kysymykseni kai on, miksi pitää tasapäistää? Mikä siinä on niin vaikeaa tunnustaa, että ihmiset eivät missään suhteessa ole samanlaisia. Sen toteamiseen pitäisi riittää maksimissaan kymmenen sekunnin näköhavainnointi ihmisjoukossa.

Joskus ajattelin, että tasapäistäminen on lähtöisin siitä, että normijakauman keskiblokkien ihmiset haluavat, heidän ryhmäkokonsa kun ovat kaikkein suurimmat, kokea olevansa normaaleja ja ovat suuren ryhmäkohtaisen kokonsa takia pystyneet pakottamaan ryhmäkooltaan pienemmät ryhmät omaan muottiinsa. Nykyään enemmän epäilen kuin kannatan vanhaa teoriaani. Mietin, haluaako edes normaali puolikas olla normaaliuden mittari ja muotti, johon kaikki muut yritetään survoa. Ovatko edes normaalin puolikkaan edustajat toisiinsa nähden normaaleja? Voidaanko edes kaikkiin heihin soveltaa samoja lainalaisuuksia?

Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia. Toivottavasti tämäkin asia minulle joskus selviää. Siihen saakka voin vain ihmetellä ja miettiä, palveleeko tasapäistäminen missään asiassa oikeastaan yhtään ketään.

Inhimillinen statuksentavoitteluko tämän tasapäistämisen on saanut aikaan?

Ovatko oma ego ja status niin pyhiä asioita, että niiden takia voidaan ylläpitää järjestelmää, joka ei palvele kunnolla juuri ketään?

...vain siksi, että kukaan ei saa todistetusti olla minua parempi?

(Ja tulihan tästäkin kilometriavautuminen vaikka juuri sitä minun piti välttää.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti